Tyhjän sylin tuska

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

WSOY (2019)

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras

WSOY (2022)

Sisältövaroitus Kohtukuolema, lapsen kuolema, lapsettomuus

 

Löysin Akseli Heikkilän kirjat vasta loppukesästä. Tänä vuonna ilmestynyt Hiljainen vieras osui luettavakseni ensin. Ilahdun aina, kun ilmestyy uutta kotimaista kauhukirjallisuutta. Kauhuelementtejäkin enemmän luin kirjasta lapsettoman äidin tuskaa. Jäin ihmettelemään miten kirjan sivuille on laitettu minullekin tutut ajatukset jopa pakkomielteisestä vanhemmaksi tulemisesta. Oona on palannut kotiseudulleen asuttamaan sukunsa omistamaa taloa puolisonsa kanssa, kun pariskunnan oma asunto etelässä on palanut. Maaseutuyhteisön surullinen julkinen salaisuus on selittämättömiin onnettomuuksiin joutuvat lapset. Oonan pikkuveli on vuosia aiemmin kuollut sellaisessa. Vuosia lapsettomuudesta kärsinyt Oona huomaa pian paluunsa jälkeen olevansa yllättäen raskaana. Pian kotipihaan ilmestyy mustapukuinen nainen kertomaan, ettei Oonan odottama lapsi ole hänen.

Heikkilän esikoisessa Veteen syntyneet pohjoiseen kotikyläänsä on palannut Eeva. Hän on tullut kohtaamaan äitinsä ja muut häntä vastaan rikkoneet, mutta isäpuoli ja velipuoli Alarik kertovat äidin kuolleen viikkoa aiemmin, hukuttautuneen jokeen. Kylän tärkein ruoan ja työn lähde, joki, on ehtynyt kaloista ja syynä pidetään paikallisen tarun mukaisesti vedenneidolle kyläläisten aikanaan tekemän lupauksen rikkomista.

Kiinnitin jo Hiljaista vierasta lukiessani miten kirja tuntui osuvan omaan tyhjän sylin traumaani. Olen itse herännyt aamuyöllä sairaalasängystä nukutuksesta kuullakseni, että hätäsektiosta huolimatta lastani ei ole voitu pelastaa ja olen ollut äiti ilman lasta. Tyhjä syli on yksi luonnottomimmista tiloista, jonka olen joutunut kokemaan. Olen ollut joka solullani äiti, lapselle jota ei ole. Veteen syntyneissä Eeva sanoittaa lapsettoman äidin olotilaa (ja käyttää sitä kostonsa polttoaineena), niin hienosti, että harvoin olen omia ajatuksiani noin täydellisesti kuvattuna kirjan sivuilta lukenut.  Kirjasta löytyi monia todella tuttuja ajatuksia, kuten "Olen äiti kuolleelle lapselle, ja se on monin paikoin työläämpää kuin huolehtia elävästä." Suru ja viha kävelevät käsi kädessä, omani ei roihahtanut, mutta Veteen syntyneissä Eeva käyttää sitä sytyttääkseen rovion.

Kauhukirjallisuus ja -elokuvat ammentavat usein vanhemman tuskasta, ja niin tekee Heikkiläkin kirjoissaan. Suomalaisiin maaseutuyhteisöihin vielä sisältyvät eristäytyneisyys ja sisään lämpiäminen, ja ulkopuolisen ei ole niihin helppo tulla. Näillä elementeillä Akseli Heikkilä vie romaaneissaan matkalle ihmismielen synkkiin puoliin. Mitä olemme valmiit tekemään päästäksemme tyhjän sylin tuskasta?