Lukeminen voi olla melko yksinäinen harrastus. Kirjan päätyttyä lukija saattaa jäädä ajatuksineen monien tunteiden valtaan. Monesti sitä haluaisi kertoa lukemastaan, mutta ympärillä ei ole kuulijoita. Siksipä olin onnellinen, kun löysin kolmisen vuotta sitten kirjagram-tilit Instagramista. Perustin heinäkuussa 2019 oman mustavalkoisen kirjatilin Instagramiin, koska halusin puhua kirjoista ja lukemastani. Kirjasomen myötä sain ympärilleni kirjaintoilijoiden ja -innostujien joukon, ja yksinäinen lukuharrastus on nykyään muisto vain. Olen kuitenkin kolmen vuoden ajan pyöritellyt ajatusta omasta kirjallisuusblogista, sillä vaikka kirjagrammaaminen on helppoa ja nopeaa, usein olisi enemmän sanottavaa lukemastaan kuin yhteen postaukseen saa mahtumaan. On myös kirjoja, jotka synnyttävät valtaisan vyöryn ajatuksia ja tulkintoja ja haluan päästä laittamaan niitä ajatuksia tarkemmin ylös. Toivon myös, että Anna Annan lukea avaa kirjoituslukkoani ja kehittyisin kirjoittajana, sillä kirjoittaminen ja varsinkin esseet inspiroivat ja kiehtovat minua.
Millainen lukija Anna sitten on? Olen aina identifioitunut lukijaksi, vaikkakin lukemaan oppiminen olikin minulle vaikeaa. Opin lukemaan ensimmäisellä luokalla todella pitkän ja piinaavan syksyn lopussa. En olisi jaksanut enää opetella yhtään kirjainta eikä lukemaan oppimaan kannustanut sekään, että neljävuotias pikkusiskoni oppi lukemaan samaan aikaan. Kuitenkin opittuani lukemaan ymmärsin miten paljon ympärilläni oli tietoa luettavana. Isomummon tilaamat Valitut Palat ja Apu tarjosivat hurjasti ihmiskohtaloita ja kodin kirjahyllyn tietokirjoista pystyi oppimaan vaikka mitä. Keittokirjojen selailu oli yleensä enemmän vain kuolaamista herkullisimpien ruokakuvien sivuille, mutta isomummon Kirjavaliot toivat kahdeksanvuotiaalle Annalle yhden suurimman kirjarakkauden: jännityskirjallisuuden ja eritoten Mary Higgins Clarkin. Kymmenvuotiaana siirryin Stephen Kingiin (ja katsastin myös Dean Koontzin kirjat, mutta kuuluin Kingin lukijoihin) ja kirjastossa kokonaan aikuisten puolen asiakkaaksi, mutta teininä palasin nuorten kirjallisuuden pariin ja elin ja hengitin Tuija Lehtisen nuortenkirjoja. Lukiossa olin oman elämäni runotyttö, haaveilin runoilijuudesta ja kanavoin sisäistä saimaharmajaani. Kirjastosta etsin kirjoja, joita muut eivät lukeneet. Parikymppisenä lukeminen jäi vuosiksi. Sairastin vakavaa masennusta, eikä lukemisesta useimmiten tullut mitään, koska en pystynyt keskittymään. Pääasiassa luinkin kirjoja, jotka olin jo aiemmin lukenut, kuten Deborah Spungenin Nancy ja Mary Higgins Clarkin Kuolema kutsuu tanssiin ja Huuto yössä.
Masennusvuosien jälkeen laskeuduin pikkulapsiperheen arkeen ja vähille jäi lukeminen silloinkin. Nuorimmaisen ollessa vauva kuulin kuitenkin Helmet-lukuhaasteesta ja ajatus haastelistan mukaan vuoden aikana luetuista viidestäkymmenestä kirjasta tuntui saavutettavalta. Hyppäsin siis tammikuussa 2019 mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, joka johdatti minut myös kirjagrammaamisen maailmaan. Ensimmäinen vuosi Helmet-haasteen parissa tuotti 52 luettua kirjaa ja sen jälkeen lukeminen on ollut huomattavasti helpompaa.
Tänä päivänä pidän itseäni lukijana aika nirppanokkaisena ja todella ennakkoluuloisena, mutta koko ajan lukumakuani avartavana. Kaikkein rakkaimpia genrejä ovat edelleen jännitys ja runot, mutta olen iloisesti yllättynyt miten paljon kaikenlaista kirjallisuutta luenkaan (verraten vaikka lapsuuden ja nuoruuden jääräpäiseen yhden kirjailijan teoksissa pysymiseen). Innostun myös lasten kirjallisuudesta, koska kasvatan kolmea pientä lukijaa. Kirjastoissa tykkään haahuilla ja keräillä mukaani kirjoja, jotka vaikuttavat kiinnostavilta.
Tällaisista lähtökohdista syntyy nyt Anna Annan lukea. Aion lukea ja sitten jakaa ajatukseni lukemastani pidemmän kaavan kautta blogissani. Katsotaan minne tämä polku minut vie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti